Inga

Inga

POP / SOUL / ROCK / DISCO–genret kuvaavat parhaiten INGA:n laadukasta ohjelmistoa. TV:stäkin tutun (mm. Tartu Mikkiin ja Bumtsibum) keulakuvan, Inga Söderin ympärille muodostunut ryhmä edustaa erinlaista lähestymistapaa cover-musiikin esittämisessä. Riehakaan sykkivät sovitukset ja orgaaninen bändin sointi saa kaikki grooven hurmioon.

Tämä uniikki orkesteri toimittaa yleisölle unohtumattoman musiikillisen elämyksen  tunnelmallisilla tulkinnoillaan ja ohjaa jo seuraavassa hetkessä kaikkien jalat tanssilattialle sykkivällä biitillään. INGA on iloisen energinen, yleisönsä hullaannuttava kokonaisuus.

TV:n kotikatsomoille Inga on tullut tutuksi Bumtsi-Bum ja Tartu Mikkiin ohjelmissa. Vuonna 2008 hänet valittiin Linnanjuhlien kaartin solistiksi ensimmäisenä naisena ja ilahdutti kutsuvieraita, sekä reilua 1.5 miljoonaa TV-katsojaa laulullaan. Yhteistyötä Inga Söder on tehnyt Paula Koivuniemen, Sami Saaren, Lenni-Kalle Taipaleen, Mikko Leppilammen, Kirsi Rannon ja monen muun eturivin artistin kanssa. Hänet olet saattanut bongata myös ”suomen kuumimman” coverbändin Alliancen toisena keulahahmona, jossa hän on vaikuttanut vuodesta 2005 alkaen.

Yläpäästä vastaa Jaska Mäkinen (kitara / Poets Of The Fall). Alapäästä vastaa Tero Palo (basso / Chisu, Niko Ahvonen, Mariko, Eero Raittinen). ”Vähän kaikistapäistä” vastaa musiikki- ja elokuvaalan monitoimimies Richard Murto (rummut / Anna Abreu, Osmo Ikonen, TOB, Alliance, Inga, The Abbotts).

Pyydä tarjous!